Tiedote 1.9.2020

Tulevaisuuden ennakointi ja seuranta ovat silti edelleen harvojen yritysten herkkua

Suuryritysjohtajien ja kuntapäättäjien laaja haastattelukierros konkretisoi pandemian vaikutuksia kotimaisessa liike-elämässä. Näkemysverstas 
Luotzi Oy:n yhteistyössä viestintätoimisto Pilgrim Oy:n kanssa toteuttama “Mitä kriisin jälkeen” -selvitys johtajille valmistui samaan aikaan, kun poikkeusolot päättyivät Suomessa. Selvityksessä haastateltiin touko-kesäkuun aikana 40 toimitus-, liiketoiminta- ja kuntajohtajaa. Korona-aika osoitti, että liiketoiminnan haasteet tulevat yhä useammin oman toimialan ulkopuolelta. Silti tulevaisuuden ennakointiin ei vielä panosteta; ennakointi ja seuranta ovat säännöllistä työtä vasta harvoissa yrityksissä.

Toimialasta riippumatta on tyypillistä, että yritykset tarkastelevat muutoksia ennen muuta oman toimialansa sisällä. Tällöin näkymä saattaa vaikuttaa hyvinkin seesteiseltä. Hyvin usein merkittävimmät muutosilmiöt tulevat kuitenkin oman toimialan ulkopuolelta.

– Juuri nämä ilmiöt jäävät usein ilman huomiota. Toimialan ulkopuolelta nousevat ilmiöt kumpuavat usein yksilön käyttäytymisen muutoksista, käänteentekevistä teknisistä innovaatioista tai yhteiskunnassa, politiikassa ja/tai kauppapolitiikassa tapahtuneista usein äkillisistä muutoksista ja päätöksistä. Sekä pandemioista, kuten kulunut vuosi on osoittanut, Luotzi Oy:n toimitusjohtaja Markku Kanerva sanoo.

Ennakoi tai häviä

Tärkeimpänä oppina poikkeusajasta nousee monien johtajien mainitsema varautumisen tarve jatkossa: tulevaa on opittava ennakoimaan nykyistä paremmin, eikä mitään skenaariota voida enää sulkea pois mahdottomana.

– Yritysten toimintaympäristön muutosten ennakointi nousee jatkossa yhä tärkeämpään rooliin. Jatkuvuussuunnitelmat ovat varmasti menneet monissa yrityksissä uusiksi koronapandemian takia jo nyt, ja sitä mustaa joutsentakin joudutaan miettimään ja mallintamaan. Hankintaketjut on lisäksi pakko miettiä uusiksi. Resiliency over cost on nyt varmasti monien huulilla: jos kestokykyä ei löydy, vaikutus liiketoimintaan on niin valtava, että jopa joidenkin yritysten olemassaolo voi olla uhattuna, HP Suomen toimitusjohtaja Jarkko Huhtaniitty sanoo.


Lisätiedot:

Markku Kanerva                                                            
puh. +358 505 029 700                                                 
markku(at)luotzi.fi     

Olli Ollila
puh. + 358 40 589 7754
olli.ollila(at)pilgrim.fi